RASKAUSAIKA – SE PAKOLLINEN PAHA

Olen aina ihmetellyt naisia, jotka ovat sanoneet nauttivansa raskausajasta. Itselläni raskausaika oli suhteellisen helppo, mutta en silti voisi sanoa nauttineeni raskausajasta tai siitä niin ihanasta vauvamahasta. Minä näin raskausajan pakollisena pahana, joka oli kärsittävä. Sanoin näin myös neuvolantädille, joka kirjasi tietoihini: ”Nauttii raskaus ajasta”

”Nainen on kauneimmillaan raskaana” – kuinka moni on kuullut nämä sanat? Itse odotin 9 kuukautta, koska herään aamulla ja huomaan ”hehkuvani” – sitä ei kuitenkaan koskaan tullut. Enkä voi sanoa, että olisin tuntenut itseäni kovinkaan kauniiksi. Kiloja kertyi 30, maha oli iso ja kömpelö, joka paikkaa särki, kengät ei mahtuneet turvotuksen takia jalkaan, kävely ei onnistunut 100 metriä pidempään, hiukset tippuivat päästä ja naamassa oli enemmän finnejä kuin teininä – eikö kuulosta siltä, että tuntee itsensä kauniimmaksi kuin koskaan?

9 kuukaudessa en tottunut siihen, että olin huomattavasti isokokoisempi kuin mitä koskaan olin ollut. En tuntenu itseäni hyväksi missään vaatteissa, mutta koita nyt sitä mahaa piilottaa mihinkään. Vaikka pukisit itsesi telttaan, se maha jostain aina törröttää. Raskausaikana olin myös todella kömpelö, mitä en normaalisti ole. Keittiöön mennessäni mieheni naureskeli olohuoneessa kun olin ”norsu posliinikaupassa”. Kun käännyin, niin ei ollut yksi tai kaksi kertaa kun tiputin pöydältä astioita. Ei tullut mieleenkään, että se maha vaan jatkuu ja jatkuu.

En suostunut ostamaan juurikaan raskausaikana uusia vaatteita. Muutamat mamma leggingsit ja löysä paita löytyy, mutta muuten menin vanhoilla vaatteilla. Minulla toki helpotti se, että suurimmillani olin kesällä. Ajattelin, että jos nyt ostan isompia vaatteita, ei minulla ole enää motivaatiota lähteä pudottamaan raskauskiloja. Joten ahtauduin omiin xs ja s kokoisiin vaatteisiin. Ja uskon, että se nopeutti raskauskilojen häviämistä.

Raskausaikana oli myös positiivisia asioita, mutta ne hävisivät yhtä nopeasti kun tulivat. Alkuun oli ihana tuntea liikkeet, tiesi, että siellä oikeasti on jotain. Ja se jokin voi hyvin ja liikkuu. 2 kuukautta eteenpäin ja kun et nuku öisin sen kokoaikaisen hakkaamisen ja potkimisen johdosta, häviää hohto tästäkin asiasta. Mietit millaiseen liinaan itsesi voisit kieriä, jotta se potkiminen loppuisi. Tai auttaisiko jos välillä vähän tönäisee takaisin?

Leikkauspäivän aamuna olin onnellinen. Saisin vihdoin ja viimein kehoni takaisin itselleni. Tottakai olin myös jännittynyt, mutta pääosin vain onnellinen. Monet sanoivat, että tulen ikävöimään vielä vauvamahaani. Nyt on kulut 8 kuukautta, eikä ikävä ainakaan vielä ole tullut, enkä usko, että tuleekaan. Raskausajasta minulla on enemmän negatiivisia tunteita kun positiivisia. Miksi ikävöisin jotain, mikä ei koskaan tuntunut omalta? Ikävöin edelleen sitä millainen kehoni oli ennen raskautta, mutta siihen suuntaan kuitenkin ollaan kokoajan menossa. Hitaasti mutta varmasti.

Oliko sinulle raskaus ihana asia, vai tuntuiko se pakolliselta pahalta?

You may also like

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *